Se on hämärä pieni kauppa kadun kulmalla. Pieni ja nuhjuinen, niin kuin sitä pitävä mieskin. Silti Dominic rakastaa käydä siellä, sillä lukuisista täyteen ahdatusta hyllyköistä löytyy todellisia helmiä. Kirjakauppa on ainoa laatujaan 50-luvun Lontoossa, joka myy teoksia niiden alkuperäisellä kielellä. Dominic pyytää autokuskia pysäyttämään auton hieman ennen kauppaa, jotteivät he herättäisi huomiota. Dominic kävelee likaisella kadulla väistellen kulkureita ja sottaisia lapsia. Mies työntää kirjakaupan oven auki, jolloin kello kilahti hiljaa. Kaikkialla on hiljaista. Muutamasta seinälampusta säteilee kellertävää valoa puisiin hyllyihin. Dominic suuntasi kaupan perälle, jossa hän löysi venäjänkielisen osaston. Se oli kasvattanut kokoaan muutamasta kirjasta, hyllylliseen. Dominicin pyynnöstä tietenkin.

Hän pyyhkäisee pölyjä pois kirjojen kansilta ja tutkii niitä uteliaana. Mies työnsi syrjään ne teokset, jotka hän on jo lukenut, joten hyllyllisestä ei jäänyt kovinkaan montaa kirjaa. Dominic avasi juuri yhden kirjan, kun hän huomaa nuoren naisen tutkivan hyllyä toisesta päästä. Nuori nainen, tyttö pikemmin oli koululainen, muttei britti. Valo tarttuu hänen tummansuklaisiin hiuksiinsa, jotka valitsevaa tyyliä vastaan ovat auki. Kellertävä valo luo kullanhohtoisia juovia tummiin hiuksiin. Dominic silmäilee tyttöä kirjansa yli uteliaana.

"Sinuna neiti, en valitsisi sitä", hän huomauttaa, kun tyttö veti kirjan hyllystä. Hän säpsähtää, ja luo epäluuloisen katseen Domicia päin.

"Kaunis kuori, tyylitelty kieli, muttei sisältöä nimeksikään", Dominic tiivistää. Hän muisti jokaisen lukemansa kirjan ja niiden paikat aakkosjärjestyksessä hyllyssä.

"Mitä herra suosittelee?" Tyttö avaa suunsa. Hän katsoo suoraan miestä silmiin. Yönmustilla, mutta hieman rusehtavilla silmillään, jonka kaltaisia Dominic ei koskaan elämässään ennen ollut nähnyt. Mies häkeltyy hetkeksi, mutta setvii kurkkuaan peittääkseen sen.

"Tolstoi ja Dostojevski on varmoja realistin valintoja", hän tokaisee arvokkaasti.

"Olen lukenut jo kaikki heidän teoksensa tässä hyllyssä", tyttö vilkuilee häntä hieman huvittuneena. Se herätti Dominicissa kiinnostusta, sillä hän saa vaihtaa karkean englannin sujuvaan venäjään.

"Luetko paljon venäläisiä kirjoja?" Dominic selaili valitsemaansa kirjaa, muttei oikein jaksanut kiinnostua siitä.

"Toisinaan, vaikka isä on ne kieltänytkin", tyttö vastaa hymyilen, jonka hän jälkeen syventyy tutkimaan uudempaa kirjallisuutta. Heidän välissään oli enää kirjailijat E:stä F:ään, jolloin Dominic hivuttautuu aivan tytön viereen. Mies kuiskaa: "Eikö hän ole kieltänyt puhumasta tuntemattomille?" Dominic kiusoittelee tyttöä, mutta tämä värähti järkyttyneenä. Suuret tummat silmät tuijottavat miestä arvostelevasti.

"Onneksi hän ei ole näkemässä", tyttö tokaisi tylysti englanniksi ja peruutti kauemmas. Kaupan omistaja ilmestyy hyllyn toiseen päätyyn. Hän on tuima ukko, jolla on maailman kieroutunein hymy. Mies tietää Dominicin vaikutusvallan, joten hän on aina erittäin kohtelias tälle. He molemmat tiesivät. miksi Dominic kävi kaupassa useamman kerran kuukaudessa. Ukko työntää silmälasejaan pitkin ohutta ja kaarevaa nenäänsä, kunnes sanoo: "Minulla piilossa tuolla tiskin takana ne teidän toivovanne kirjat".

Hänen käheä äänensä luo sanoihin salamyhkäisen sävyn. Dominic laskee kirjansa alas ja katsahtaa välinpitämättömästi ukkoon. Hän huomaa miehen laihtuneen, harmaantuneen ja rypistyneen.   

"Hienoa. Ja ehjänä ja selkolukuisena tällä kertaa?" Dominic pikemminkin tunsi, kun huomasi tytön kuuntelevan. Ukko nyökyttää ponnekkaasti päätään, ja vakuuttaa, että kirjat ovat oikein hyvässä kunnossa. Dominic laskee kätensä hänen olalleen ja nykäisee miehen lähemmäs. Hän sanoo alentaen ääntään: "Sillä, jos kerrankin olen vielä tyytymätön, niin maksat siitä molemmilla peukaloillasi". Ukko kavahti irti miehen otteesta, valahtaa valkoiseksi ja haukkoo ilmaa keuhkoihinsa.

"Siitä ei huolta", hän totesi hätääntyneenä. Dominic luo ukkolle pirullisen hymyn, joka paljastaa miehen kieroutuneen huumorintajun. Ukko johdattaa Dominicin kaupan toisessa päässä sijaitsevalla kassatasolle. Dominic vilkuilee uteliaana vanhanaikaista kassakonetta. Häntä olisi suuresti kiinnostanut sen toiminta, mutta ukko palaa paketin kanssa. Tällöin Dominicin on pakko kohdistaa huomionsa ukkoon. Hän hapuilee maidon valkeaa partaansa, kun Dominic tarkistaa paketin sisällön. Ukko oli löytänyt tällä kertaa kunnon materiaalia, minkä Dominic palkitsee antamalla hänelle kaksi täysin suoraa seteliä. Ukko työntää ne risaisen paitansa taskuun kiitollisena. Kumpikaan miehistä ei sano mitään. Dominic poistuu. 

 

 

OSA 2

 

 

Ovi paukahtaa auki, kun Sofia syöksyy vihaisena sisään. Hän marssii lattia täristen portaille kirjakaupan perällä. Muutamalla harppauksella tyttö kiipeää omaan huoneensa, ja sulkee oven. Lukko kitisee ja narisee, kun Sofia riuhtoo ovea lukkoon. Vihaa loimuaa tytön tummista silmistä, ja raivo purkaantuu väkisinkin hampaitten välistä. Sofia inhosi muita oppilaita.

Jos hän voisi viedä aseensa kouluun, olisivat asiat toisin. Ne nihkeät, ällöttävät, rasittavat ja ärsyttävät pojan nulikat jättäisivät hänet rauhaan, kun Sofia uhkaisi painaa hieman rautaa heidän kalloonsa. Sen sijasta hän saa kestää inhottavia, epäasiallisia ja siveettömiä letkautuksia. Tyttö joutuu kuuntelemaan vihellyksiä käytävillä, ja kaikkea muuta jota Sofia ei tarvitsisi kuulla. Tyttö laskee kädet tahdonvoimasta täristen koululaukkunsa alas. Hatarat lattialankut valittavat laukun painosta. Niiden vaalea maali irvistelee ja rakoilee monesta kohtaa. Sofia istuu alas sängylleen, joka on peitetty upealla valkoisella pitsisellä päiväpeitolla. Se on asia, jonka tyttö oli mukaansa ottanut kotoaan. Hän inhoaa Lontoota. Sen tylsän harmaita taloja, jotka ovat kaikki samasta muotista valettuja. Kaikkialla on kurjuutta, saastaa, sairauksia ja epäsiveellisiä ihmisiä. Sofian niskavillat nousevat pystyyn joka ikinen kerta, kun hän astui ulos kodikkaasta kirjakaupasta. Vanha herra, joka oli jollain tavalla Sofian äidin sedän tuttuja, on luonteeltaan omalaatuinen. Mutta mies on varsinainen kirjallisuuden tuntija, Venäjältä vuosikymmeniä sitten paennut radikaali. Sofia arvostaa miestä, vaikka inhoaa tämän tupakan hajuista hengitystään, mustia mätäneviä hampaita ja harittavaa katsetta, joka haritti aina häiritsevästi väärään siveettömiin suuntiin. Sofia saa asua kirjakaupassa, jos hän hoitaa päivittäin muutaman askareen. Ne ovat naisen työtä, siivoamista, ruuanlaittoa, teen keittämistä, lehtien hakemista, mitä milloinkin herra keksii. Sofia löytää pöydältään rusehtavalle vanhalle paperille koukeroisin ja varisten kirjoitetun lapun. Herra on jättänyt siis hänelle päivän askareet. Sofia puuskahtaa huolettomasti. Kaikki raivo katoaa pölyä pyyhkiessä, eikö?

Sofia menee alakertaan. Hän hapuilee hämärässä kohti peräseinää. Sormet päät tunnustelivat seinien tammipaneeleita, kunnes löytävät katkaisijan. Kuuluu vaimea naksahdus, mutta mitään ei tapahtunut. Kuuluu muutama tuskainen minuutti, jonka aikana hauraat, valkeat ja hieman rikkinäiset lampetit yksi kerrallaan syttyvät. Valo on pehmeää, kellertävää ja tunnelmallista. Se ei paljasta huoneen kaikkia nurkkia, jolloin pieni kirjakauppa säilyttää hämyisen tunnelmansa. Sofia etsii käsiinsä pölyhuiskan, joka on parempia päivä nähnyt. Hän haluaisi ostaa herralle uuden, muttei uskaltanut. Sofia sukelsi länsimaisen kirjallisuuden parhaimmistoon kulkiessaan hyllyjen välissä. Huiskan kuidut koskettelevat nykyisen ja menneiden kynäniekkojen luomuksia. Traagisia rakkaustarinoita satojen vuosien takaa, satiirisia kuvauksia ihmisluonnosta, hilpeitä sankaritarinoita, kunnes Sofian on pakko pysähtyä matkallaan. Hän saapuu venäläisen kirjallisuuden kohdalle. Kirjailijat, jotka ovat hänen vanhoja ystäviään, ja jotka vievät mukanaan alati hämmästyttäviin maailmoihin. Sofia hivelee pölyhuiskaa arvokkaiden teosten yli. Vähäpätöisten, vastenmielisten ja tylsien kansien alle piiloutuu toinen maailma, jonne Sofia pakeni alati ympärillään riehuvaa siveettömyyttä.

Jostain kaukaa kilahtaa kello vaimeasti. Sofia terästyy, pysähtyy ja piiloutuu hyllyjen taakse. Hän vilkuilee mieshahmoja, joka kulkee määrätietoisesti kaupan harmaata lattiaa pitkin.

Mustat nahka kengät ja teräksen harmaa täydellisesti leikattu puku. Sofian sydän suorastaan pyrkii ylös rinnasta. Tyttö näkee vilauksen miehen mintunvihreistä silmistä, jossa on analyyttinen katse. Hän jähmettyy paikalleen, kuten lumottuna. Sellaisia silmiä ei ole tämän maan päällä olemassa. Väkevää totuutta, mutta ihastuttavaa kauneutta. Kylmää miehekkyyttä, mutta aistillista herkkyyttä. Maailman täydellisimmät silmät, joiden katse saa Sofia polvet heikoksi. Hän ei saa vedettyä happea keuhkoihinsa. Koko ruumis on vastahakoinen rikkomaan taikaa, jonka alle se on altistunut. Sofia muisti miehen. Silloin hän oli ollut tuhraantumisen vallassa, torjuen nuo upeat mintunvihreät silmät. Sofia liikahtaa tahtomattaan, ettei liukuisi todellisuudesta. Hyllyn kolahdus täyttää ahtaan huoneen. Se kaikuu julmasti ja rikkoo taian. Ase on hetkessä ladattu, ja sen kiiltävä piippu osoittaa Sofiaan päin.

"Astu esiin" miesääni kuulosti pedon murinalta. Sofia nielee pelkoaan, joka riipii pitkin hänen kurkkuaan. Tyttö astuu sokeana esiin varjoista, sillä valo häikäisee hänet avuttomaksi. Ase laskeutuu yhtä nopeasti kuin se oli ilmestynytkin. Kaikki miehessä oli harkittua, viileän rauhallista ihan kuin kyseessä olisi viimeiseen asti hienosäädetty kone, joka ei tehnyt ainoatakaan turhaa liikettä. Sofia ei voinut katsoa häntä silmiin, jottei häkeltyisi jälleen. Tyttö tutkii noita miehisiä kasvonpiirteitä. Ne täydentävät toisiaan, kuten esteettisesti täydelliseksi suunniteltu maalaus. Suu, huulet ja hampaat olivat jonkun suuren instrumentti. Ne ilmaisevat vain kaiken tarpeellisen. Absoluuttisen totuuden. Katse silmissä on arvioiva, laskelmoiva ja objektiivinen. Kaikki se kylmyys herättää Sofian syvällä uinuvan tulen. Hän ei olisi uskonut voivansa tuntea niin paljon yhdessä hetkessä, mutta tämä hetki ja tuo mies oli muuttanut tytön lopullisesti. Hän uppoutuu jälleen mintunvihreään jäähän, joka palellutti Sofian tunnottomaksi kaikelle muulle.

"Eikö ukko ole paikalla?" Terävä ääni rikkoo kauniin unelman, ja Sofia havahtuu.

"Ei, mutta hän ohjeisti minut luovuttamaan paketin teille?"

"Hyvä, jos voisitte hakea sen neiti..? Mies ei estellyt itseään, joten Sofia sivuuttaa miehen hienovaraisen kysymyksen. Hänen sydämensä särkyy, ellei hän saisi nimeä täydellisimmälle miehelle tämän maan päällä. Se pilaisi kaiken, eikä Sofia halunnut luovuttaa.

"Odottakaa tässä" Hän totesi yhtä asiallisesti, kun hänelle oli puhuttu. Sofia hakee paketin. Hän kulkee takahuoneen ovelle ulkomuistista, sillä eteensä tyttö ei näe. Itse asiassa hän ei näe yhtään mitään. Mielen täyttävät kuvat kasvoista, vartalosta ja silmistä. Tyttö ei voi olla unohtamatta vaarallisesti välkehtivää pistoolin piippua miehen lantion kohdalla. Vaarallinen, tappava, mutta niin kutkuttava mies. Sofia ei todellakaan ollut enää entisensä.

"Ole hyvä", Sofia käveli rohkeasti miehen eteen, ja tahtomattaan tiedostaa miehen kookkaan vartalon. Suunnitelluin liikkein mies tutkii paketin, kunnes ojentaa taskustaan kaksi täydellistä seteliä. Ne olivat kuin upouudet vastapainetut setelit, joita toisinaan näki pankeissa. Sofia tunsi kuuman sähkön kulkevan ihollaan heidän koskettaessa. Tämän jälkeen mies poistuu, eikä Sofia saa tietää hänen nimeään.

 

 

OSA 3

 

 

Sofia herää neutraalissa sairaalahuoneessa. Tyttö on yhä pyörällä päästää, eikä tiedä missä on. Ohi kulkee kasvottomia hahmoja, jotka puhuvat, mutta Sofia ei saa sanoista selvää. Hän haistaa vienon hään hiuksissaan, joka saa tytön värisemään pelosta. Häntä täytyy tyynnytellä, ennen kuin poliisi saa esittää kysymyksiään. Hoitaja auttaa Sofian istumaa. Hän on selvästi hämillään, ja katsoo nyt suoraan huoneen perälle kyyristynyttä poliisia. Mies virkoaa pistävään tuijotukseen ja venyttää jäseniään.

”Kuka te olette, ja mitä tapahtui?” Ääni on selkeä, kaunis ja täyteläinen, joka hämmentää poliisia hetkeksi. Mies esittelee itsensä ”Olen konstaapeli Watson, ja toivon saavani vastauksia teiltä neiti Vaitsman”. Sofia huulet rypistyvät pieneksi viivaksi, hänen sievissä kasvoissaan. Hän sulkee silmänsä ja yrittää ymmärtää sekalaisia kuvia mielessään. Sofia pyrkii pakkomielteisesti tunnistamaan alati tyttöä vainoavat mintunvihreät silmät. Poliisi työntää syrjään muistiinpanovihkonsa, hivuttautuu hieman lähemmäs tyttöä. Ele, joka on tarkoitettu ilmaisemaan myötätuntoa herättääkin pelkoa Sofiassa.

”Kulman kirjakauppa, jonka yläkerrasta teidät löydettiin, on tuhoutunut tulipalossa”. Poliisi piti pienen tauon, jotta Sofia voisi sisäistää hänen sanansa. Kauhu tulvii tytön mieleen. Häntä oksettaa, pyörryttää ja heikottaa samaan aikaan.

”Ja herra?” Sofia tietää vastauksen entuudestaan, sillä hän muistaa laukaukset.

”Kaupan omistaja on ammuttu, mutta murhaa yritettiin peittää tulipalolla”

”Epäilettekö te minua?”

”Kaikki vaihtoehdot täytyy ottaa huomioon, mutta te olette ainoa silminnäkijä” Sofian kädet hikosivat, ja hän tärisi. Syytä tyttö ei ymmärtänyt. Sofia ei ollut tehnyt sitä. Sofia ei voisi tappaa ketään, murhata kylmäverisesti ja polttaa miehen elämäntyötä.

”Muistatteko mitään siitä illasta?” Poliisi tiedustelee kohteliaasti. Sofia yrittää palauttaa mieleen sen illan. Hän kuulee, haistaa ja tuntee, muttei muista. Sofian ruumis ja huulet tuntevat jotain, joka saa häpeän punan nousemaan Sofian poskille.

”Sinne tuli jotain miehiä, kaiketi venäläisiä” Sofia saa sanotuksi. Hän hillitsee halunsa liikkua ja pitää kasvoillaan neutraalin ilmeen.

Poliisi raapustaa lehtiöönsä, kunnes jatkaa: ”Minkälaisia miehiä he olivat?”

”Kookkaita, tummiin pukeutuneita ja aseistuja”. Sofia muistaa miten kaupanomistaja valahtaa valkoiseksi, ja mumisee jotain rukouksen tapaista.

”Älä anna heidän löytää sinua”, herra työntää Sofian yläkerran rappusille. Tyttö tärisee pelosta, ja kuulee laukauksen.

”Laukauksen?” Poliisin ääni tunkeutuu tytön tajuntaan.

”Yhden ainoan, tarkan ja tappavan laukauksen” Sofia täydentää. Pelko muuttuu hillitsemättömäksi paniikiksi. Sofia ei saa liikkua, mutta uteliaisuus valtaa hänet. Tyttö kurkistaa kulman takaa.

”Ja näet?” Veri valuu pitkin lattiaa ja mieshahmo astuu herran yli ylimielisesti. Ihan kuin tämä olisi ollut inhottava roska hänen tiellään. Nahkakengät narisevat ja tahraantuvat vereen.

”Voitteko kuvailla tätä miestä? Sofia murahtaa, miksi poliisi koko ajan keskeyttää hänen muistelmansa? Heidän katseensa kohtaavat, jolloin Sofia haukkoo henkeään. Mintunvihreät silmät painautuivat hänen omiinsa ja siitä tytön sieluun.

”Eikö täällä pitänyt olla joku tyttö?” Epämääräinen venäläisääni kysyy äidinkielellään.

”Minä etsin hänet”. Miehen huulet liikkuvat vain hieman, mutta Sofia tietää mitä tulee tapahtumaan.

Hän nousee ylös ja harppoo hatarilla portailla kohti huonettaan. Mies seuraa tyttöä. Sofia vetää oven kiinni, mutta tietää ettei se pidättele tuota miestä. Hän tärisee pelosta, ja syöksyy epätoivoisena sänkynsä alle. Mies avaa oven hetkessä ja astuu sisään. Sofia haistaa nahkan hänen kengissään. Mies istuu sängylle.

”Minulla ei ole koko päivää aikaa leikkiä piilosta, mutta mieliksenne lasken sataan”. Sofia puree huulensa verille, ja odottaa sitä kohtalokasta hetkeä, mutta hän ei kestä.  

Tyttö ryömii esiin ja mies tarttuu hänestä. Hetken päästä Sofia makaa selällään sängyllään. Tyttö tuntee kylmän aseenpiipun ohimollaan vain etäisesti, sillä hän tuijottaa vain noita upeita silmiä.

”Yksi pyyntö” Sofia kuiskasi hiljaa. Hän tunsi miehen käden lähellä lantiotaan, ja oli tukahtua kuumaan poltteeseen kehossaan. Hän halusi tuon miehen koskettavan itseään. Sofia kavahtaa ensin ajatuksiaan, mutta ei voi olla kieltämättä niitä. Hän hivuttautuu lähemmäs miestä, ja koskettaa tämän kasvoja. Sofia tietää löytäneensä etsimänsä. Hän antaa sydämensä tuon miehen rikottavaksi, eikä kadu hetkeäkään. Ase laskeutuu hitaasti tytön ohimolta, tämän tutkiessa noita kasvoja sormenpäillään. Kaarevaa nenää, kulmikasta selkeälinjaista leukaa, kunnes hän koskettaa miehen huulia. Sofia ei löydä sanoja kuvaamaan niitä. Mies on liikkumatta, täysin hiljaa, kun veistos. Kivi, mutta hänen silmänsä paljastavat muuta. Ne kertovat tunteesta, liikkumattomuuden takana. Savu nousee huoneeseen. Sofia tuntee tukehtuvansa, muttei halua särkeä lumousta.

”Teiltä loppui aika”, mies sanoo hiljaa ja suutelee Sofiaa. Tyttö pelkää pyörtyvänsä. Vaarasta huolimatta, tämä oli hänen elämänsä täydellisin hetki. Hetken päästä tyttö vajoaa pimeyteen.

”Ja sitten heräsin täältä”, Sofia päätti kertomuksensa. Poliisi nyökkää väkinäisesti, sillä hän ei ollut kuullut tytön sanovan sanakaan.