Kaksi nuorta miestä, Frodo ja Ville istuivat viikonlopun jälkeen baarissa.
”Tein jotain tyhmää”, Frodo huokaisi, kun he olivat tilanneet juomat. Hän oli heistä rauhallisempi ja järkevämpi ja toisinaan ujompi. Hänellä on tummat silmät ja hiukset, jotka kihartuivat hieman. Ville maisteli olutta hetken ennen vastaamista.
”Ja se olisi?”Ville virkkoi kyllästyneenä. Frodo ei hänestä ollut kovinkaan jännittävä, mutta mies oli hyvä liittolainen ja ystävä.  Villen ammatissa molemmista oli hyötyä. Frodo oli ollut pitkään jo hovissa palvelijana, joten hän tiesi talon tavat, sekä tärkeimmät juorut hovin sisällä. Frodo tunsi myös muun palveluskunnan hyvin, joten Ville tiesi keneen luottaa ja keneen ei, kun tosipaikka olisi edessä. Ville oli heistä vaaleampi. Hänellä oli taivaansiniset silmät, jotka olivat peitossa vihreiden piilolinssien alla. Hänellä oli alun perin hiekan väriset hiukset, mutta mies oli värjännyt ne ruskeaksi. Hän ei voinut kulkea kadulla omana itsenään, koska joutuisi muuten linnaan loppujen sukulaistensa kanssa. Angeles- suku hallitsi maata pitkään, kunnes haamut tekivät kapinan ja tappoivat hallitsijapariskunnan jättäen heidän lapsensa orvoiksi. Loput Angelesien kannattajat katosivat maan alle tai vaihtoivat nimeä Villen tapaan, paitsi Mariah. Hän oli ylpeä ja itsepintainen nainen, joka ei pelännyt mitään. Ville on Mariahin serkku, mutta hänen isänsä ammuttiin myös kapinan yhteydessä.  Ville lähettiin turvaan maaseudulle, jossa hänestä kasvoi viisas ja temperamenttinen mies, joka ei pelännyt sanoa asioita suoraan. Hän oli vihanen tapahtuneesta, joten Ville vaihtoi nimeä ja kouluttautui henkivartijaksi. Hän oli yhdessä serkkunsa kanssa suunnitellut vallankumouksen. He olivat edenneet hyvin suunnitelmassaan. Mariah oli loistava lukemaan ihmisiä, sekä taivuttamaan heidät tahtoonsa. Kyky, jonka hän oli perinyt isältään. Mariah ei voinut näyttäytyä julkisesti kovinkaan usein, sillä hän oli etsintä kuulutettu. Nainen saattoi liikkua ulkona vain valeasussaan. Villellä oli harvoin vapaata, mutta tänään olivat koko Ghostlesin perhe lähteneet valtiovierailulle, joten Ville sai pitää ansaitun tauon. Hänet oli pestattu vartioimaan Sabrinaa, perheen nuorempaa tytärtä. Sabrina oli haastava nainen, sillä hän osoittautui paljon uteliaammaksi kuin mitä Ville oli toivonut. Sabrina ei ollut perinteinen kaunotar, mutta hän oli hurmaava halutessaan. Sabrina oli kasvannut perheen lellikkinä, tyttönä, jolle kukaan ei voinut sanoa ei. Villen oli varottava sanojaan, sillä nainen haastoi häntä riitelyyn jatkuvasti. Frodo hieroi niskaansa epämääräisesti.
”Menin sänkyyn varatun naisen kanssa”, hän sanoi lopulta.  Se sai Villen sylkeämään olutta suustaan.
”Anteeksi?” Frodo kohautti olkapäitään ja maisteli juomaansa. Hän katseli ympärilleen tunkkaisessa baarissa, jossa he usein istuivat töitten jälkeen.
”Kyllä sinä kuulit”, Frodo murahti. Hän oli tutusnut Villeen vain muutama kuukausi sitten, ja todennut Villen olevan hyvin ylimielinen mies, mutta se ei ollut koko totuus. Villellä oli kahdet kasvot, ylimielinen kova ammattilainen, sekä tavallinen, äkkipikainen, mutta rehti mies. Frodo oli tutustunut molempiin, ja pian heistä oli tullut ystävät. Frodo on ainoa, joka tietää totuuden Villestä. Hän on nähnyt kurjuuden molemmat puolet, sillä Frodo ei kuulu enkelihin eikä haamuihin. Hän on molempia, joten mikään oikeus ei aja hänen asiaansa, joten Frodoa ei oikeastaan kiinnosta kuka hallitsee. Hän luottaa kuitenkin Villeen, sillä mies on herätellyt Frodoa, joka on yleensä todella tyyni ja rauhallinen, mutta Ville on onnistunut kaivamaan hänestä myös vähän tulta. Se tuli on valitettavasti hankala hallita.
”Ai Stellaa vai? Kyllä mä tiesin, et teil on vähä silmäpeliä, mut… sil on mies” Ville vastasi. Frodo huokaisi. Silmäpeliä, joka on jatkunut useamman vuoden. Frodo tutustui stellaan jo lukiossa. Stella on viehättävä, mutta hieman hupsu nainen, joka ei aina ajattele tekoaan. Frodo on aina vähän katsonut Stellan perään, suojellakseen naista. Stellan karismaa on hyvin vaikea vastustaa, mutta Frodo luuli olevansa sille jo immuuni, mutta kuten Ville on monta kertaa todennut: hän on vain mies.
”Jooh… ja se hakkaa musta ilmat pihalle kun saa kuulla” Frodo näki sielunsa silmin lihaksikkaan jääkiekkopelaajan vihaset silmät, ja uhkaavat nyrkit. Se mies oli tehnyt Frodon elämsät helvettiä ennenkin, joten hänellä ei ollut paljoa vastaansanomista, jos se mies tekisi sen taas. Ville tilasi heille uudet juomat.
”Ei se välttämä saa tietää”, hän huomautti. Frodo naurahti kuivasti.
”Kaikki näki, miten me oltiin eilen. Sille miehelle riittää vain epäilys”, hän sanoi ja otti pitkän kulauksen olutta. Frodo huokaisi syvään.
”Naiset, eikös?” Ville kuittasi tilanteen virnistäen.