Olen täällä tarkkailemassa Hr Novikovia, Dominicia. Mies, joka oli hurmaava mutta kuolettava. Minusta oli määrä tulla hänen kaltaisensa, mutta luonteeni kiivaus vaikeutti sitä. Enkä todellakaan halunnut tulla tänne. Israel oli maa, jota äitini yhä rakasti palavasti. Hän oli kuolemaisillaan, muttei voinut liukua rajan taakse ennen kuin hän olisi vapautunut menneestä. Heikon kuntonsa takia hän ei voinut matkustaa itse, joten minun piti toimittaa kirje ainoalle miehelle, jota äitini rakasti. Se mies oli isäni.

Kirje oli yhä koskemattomana povitaskussani. En tiennyt miten toteuttaisin äitini pyynnön. Miten pääsisin miehen lähelle herättämättä huomiota? Hänellä oli vaimo ja kolme poikaa. En halunnut särkeä perhettä, vaikka biologisesti kuuluin siihen. Tähyilin häntä väkijoukon keskeltä, mutta ruskeisiin ja vihreisiin pukeutuneet miehet näyttivät kaikki toistensa kopioilta. En erottanut heidän kasvonpiirteitään. Se oli turhauttavaa.

Minun oli unohdettava henkilökohtainen tehtäväni hetkeksi. Olin täällä oppimassa. Seurasin Dominicia kuin varjo. Minun piti kuunnella, tanssia ja hymyillä kuin hän. Ei mikään helppo homma. Dominic oli suorastaan täydellinen. Kohtelias maailmanmies, joka hurmasi kaikki ihmiset. Naisia hän kunnioitti. Ne harvat, joista hän teki rakastajattariaan olivat upeita ja hienostuneita. Dominic kohteli heitä hyvin, mutta koskaan mies ei rakastunut. Hän päätti suhteet niin hyvin, ettei yksikään nainen voinut vihata häntä. En kuitenkaan kadehtinut Dominicia, koska miehen asema oli jatkuvasti veitsen terällä. Vaikka Dominic esiintyi hyvin, se ei ollut helppoa.

Minä taas olin naisten mielestä yhtä hurmaava kuin lihanuija. Olin kömpelö, karkea tai tunteeton. Ehkä minä olenkin en tiedä. Joten päätin pysytellä kohteliaasti poissa naisten läheisyydestä. Dominic kuitenkin ohjasi minua heidän kanssaan. Hän pakotti osallistumaan keskusteluun ja kehotti tanssittamaan sopivia tyttöjä. He olivat mukavia, mutta näkivät yksinkertaisuuteni ja sieluni tylsän harmauden. Keskustelut käytiin molemminpuolisessa välinpitämättömyydessä. Tanssin jälkeen vien heidät takaisin ja he etsivät uutta seuraa.

En väitä olevani yhtä älykäs ja sivistynyt kuin Dominic. Se ei olisi mahdollista. Minua ei kiinnosta taide, ooppera tai näytelmät. En osaa soittaa mitään enkä puhu viittä kieltä. Äitini oli ylhäisestä suvusta ja isä oli hyvin arvostettu kapteeni maailman tehokkaimmassa armejassa eli perimä sopi tänne hyvin. Varsin ironista. Irvistin happamasti.

Leikimme piiritysleikkiä Vaitsmanien kanssa monta päivää. Dominic ei ilmaissut kyllästymistään millään tavoin. Olisin luullut häntä täydelliseksi, ellei neiti Vaitsmania olisi ollut. Hän oli nuori, kaunis ja tumma. Hänen nimensä oli Sofia ja hän oli johtajan tytär. Heidän tavatessaan Dominicin silmät välkehtivät kiinnostusta. Heidän välillä kulkeva sähkövirta oli käsinkosketeltavissa.

Vladimir murahti tyytymättömyydestä vierelläni. Hän aavisti tytöstä koituvan harmia oli ollut oikeassa. Itse johtaja tarkkaili tyttöä vakavana ja päätti kutsua meidät kotiinsa. Hän ei ollut kovinkaan kiintynyt tyttäreensä, joten mies näki hänessä mahdollisen aseen Dominicia vastaan. Se huolestutti minua suuresti ja sanoin siitä myös Vladimirille. Hän oli kanssani samaa mieltä, muttemme voineet tehdä asialle mitään.

Seurasimme Dominicia johtajan kotiin. Se kaikin puolin hurmaava talo. Yllätyin todella tavatessani rouva Vaitsmanin. Hän oli punatukkainen, kalpea ja venäläinen, mutta hymyili meille ystävällisesti. Tapasin myös hänet, kapteenin, isäni. Mies oli vanhentunut, mutta tunnistettavissa äitini kuvauksesta. Katseet kohtasivat, kättelimme ja sanoimme kohtaliaisuuksia kuin ventovieraat. Se oli omituinen hetki, jota en koskaan unohtaisi.

Ruoka oli hyvää ja keskustelu vapaamuotoista, muttei kuitenkaan epävirallista. Niiden erot olivat vielä hakusessa. En kuitenkaan maistanut enkä sanonut mitään, koska sisälläni kiehui, ja vain yhden miehen takia, joka oli elämäni pilannut. Häntä äiti rakastaisi uskollisesti kuolemaansa asti, vaikka kyseessä oli ollut vain kesäromanssi. Ja minä oli kasvanut isättömänä äpäränä, köyhänä katulapsena, joka sai osakseen sääliviä katseita. Minä vihasin tuota miestä. Paljon.

Päivällisestä tuli nopeasti viikottainen tapa. Toisinaan Dominic katosi Sofia-neidin kanssa ”kävelylle” ilman valvontaa, jolloin en voinut olla näkemättä herra Vaitsmanin tyytyväistä ilmettä. Varoitin Dominicia, mutta sanani menivät kuuroille korville. Dominic oli ilmeisesti unohtanut matkamme todellisen tarkoituksen, koska hän oli niin kiinnostunut Sofia-neidistä. Halusin iskeä mieheltä hampaat kurkkuun.

Seuraavana iltapäivänä saimme kutsun nuorten iltaan, jossa nuoret naimattomat miehet ja naiset tapasivat toisiaan. Dominic otti kutsun vastaan tyytyväisenä, enkä minä voinut jäädä pois, vaikka edessä olisi jälleen yksi nöyryyttävä ilta. Meidät otettiin hymyillen vastaan, ja kaikkialla laulettiin, tanssittiin ja syötiin, mutta tunsin oloni yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi.

Silloin näin hänet. Tummat hiukset ja silmät, kaunis vaalea mekko, ei mitenkään poikkeava, mutta silti henkeni salpaantui. Hän tuli lähemmäs, itse asiassa, vaikka vaikea sitä oli uskoa, hän tuli minun luokseni. Sofia-neiti esitteli meidät, ja iloni sammui. Näin, kuinka hän ja Dominic vaihtoivat merkitsevän katseen.

Siitä illasta eteenpäin tapasin Daniela-neitiä aina kuin Dominic halusi olla kahden Sofia-neidin kanssa, eli aika usein. Bisnes sai väistyä rakkauden tieltä. Vladimir hiljeni, koska tiesi, ettei mitään oltu tehtävissä. Dominic oli rakastanut lopullisesti. Turhaannuin, ja neiti sai tuntea sen. En osannut pitää suutani kiinni, mutta se ei suuttanut neitiä. Hän oli pikemmin ihmeissään tai joskus hän vain naurahti. En tietenkään ole myöskään yhtä tyhmä kuin Dominic. Minä viihdyin neidin seurassa, koska hän oli erilainen, mutta rakastumaan en mennyt.

Tappelimme raivoisasti Dominicin kanssa. Kerroin hänelle teoriani Sofia-neidin todellisista motiiveista, eikä hän uskonut minua. Miksi olisikaan? Dominic syytti minua katkeraksi ja kykenemättömäksi rakastamiseen. Lopulta Vladimirin oli erotettava meidät toisistamme. Ajattelin Dominicin sanoja. Ne sattuttivat, mutta olivat totta. Minä

Matkamme loppu oli lähestymässä. Tiesin sen, koska Dominicille tapahtui jotain. Se sai hänet muuttumaan, ja rakkauden haihtumaan miehen silmistä. Hän oli jälleen kylmä ja kova mafiamies. Aivan kuin kahta edellistä viikkoa ei koskaan olisi ollutkaan. Dominic halusi nopeasti pois Isrealista, emmekä häntä syyttäneet.

Yhtenä iltana otin kirjeen povitaskustani. Se piti toimittaa perille, mutta miten? Olin kuitenkin luvannut äidilleni, kuolevalle naiselle. Se oli hänen viimeinen toiveensa. Minulla oli vain yksi mahdollisuus. Daniela-neiti. Hän voisi toimittaa kirjeen perille, jos toimittaisi. Hän oli kiltti, ymmärtäväinen tyttö, mutta olimme ärsyttäneet toisiamme aika lailla. Silti minulla ei ollut muuta mahdollisuutta. Päättäväisesti työnsin kirjeen taskuuni ja suuntasin ulos.

Kurkkua kuristi, sydän hakkasi rinnassa ja minua pyörytti, kun odotin Daniela-neidin avaavan oven. Hän oli hyvin utelias minut nähdessään. Jotenkin ihmeen avulla sain asiani esitettyä, ja hän vie minut työhuoneeseen. Katselin häntä hetken, kunnes aloitin säälittävän tarinani sopimattomasta kesäromanssista, joka päättyi huonosti. Daniela-neiti istui kuunnellen hiljaa, eikä tuominnut tai nauranut. Hän oli vain hämillään ja pahoillaan. Ojensin kirjeen tytölle ja kerroin isäni nimen. Hän lupasi toimittaa sen perille.

Olin jo lähdössä, kun Daniela-neiti pysäytti minut. Käännyin katsomaan tyttöä. Hän hymyili, sanoi jotain ja suukotti minua huulille. Se oli lyhyt suukko. Hänen hyvästinsä. Katsoimme toisiamme silmiin, hän vaaleisiin ja minä tummiin. Se olisi ollut kaunis hetki, jos en olisi niin katkera. Käännyin nopeasti pois ja kävelin pimeyteen. En saanut koskaan tietää, että toimittiko Daniela-neiti kirjeen perille, mutta toivon niin. Sen sijaan sain seurata vierestä Dominicin hiljaista, kylmää tuskaa. Diili lyötiin lukkoon, ja niin matkasimme pois Israelista. Vasta sitten saatoin hengittää.