Rakas päiväkirja,

En ole kirjoittanut vähään aikaan, sillä ei ole tapahtunut mitään mainittavan arvoista. Päivä seuraa toistaan aina samanlaisena, eikä mikään herätä kiinnostustani. Haluan vain pois täältä, kauas pois. Kauas hänen läheisyydestään. Se ihminen on myrkyllinen. Hänen ainoa tarkoituksensa on tehdä olosta surkea. Ja hyvin onkin onnistunut tähän asti, mutta nyt se loppuu. Voimme katsoa toisiamme silmiin, enkä tunne enää mitään. Hymyilen jätän hänelle hyvästi, sillä vaikkei minulla olekaan mikään ihanne elämä, se on parempi ilman häntä. Kaverit katsovat minua kun hullua, kun suostun antamaan hänelle anteeksi, kun suostun kaikkeen siihen paskaan. Ja toisinaan mietin, että miksi? Mikä hänessä viehättää? Siihen on yhä hankalampi löytää vastaus. Hän ei selvästikään halua minua elämäänsn, joten miksi vaivaantua? Silti muistot kiertävät kehää iltaisin, ja heikkoina hetkinä ikävöinkin häntä. Iltamyöhään, kun makaa yksin sängyssäni, ja muu maailma tuntuu niin kaukaiselta. Silloin ajatukseni palaa yhteisiin hetkiimme, mutta vain hetkeksi. Mielihyvän on korvannut kärsimys. Hänen läheisyydessä on vaikea olla. Ehkä, koska en ole nähnyt häntä niin pitkään aikaa, mutta tiedän varsin hyvin, mistä oloni johtuu. En vain pysty, enkä halua palauttaa menneisyyden haamuja. En halua tahria niillä hyvää päivääni, vaikka pitäisi. En vain jaksa. Minä olen, mitä olen ja tulen aina olemaan vain se. Hän tietää sen varsin hyvin, mutta pian saa hän katua, että päästää minut menemään. Sillä kyllä minä lähden. Turha on roikkua, jossain, jota ei enää ole. Kun en kohtaa totuutta, kun en sano ääneen... niin torjun kaiken. Kiellän, ja rakennan muurin, jonka läpi hän ei pääse. Ja kyseessä on vain hän, joka omalla epätasapainollaan satuttaa minua. Hän ei ole tyhmä, mutta hän ei ymmärrä mitä minulle teki. Haavoitin itseäni, kun en ajatellut, mutta toisaalta koskaan ei saavuta mitään, jos vain pelkää. Pelkäsin, voitin sen, mutta hävisin silti. Elämä on ironista? Kehotetaan voittamaan pelko.. Miksi?

 

Sinä kuuntelet minua Rakas Päiväkirja. Sinä piilotat tunteeni maailmalta. Niistä tulee mustaa valkoisella, ja vain sinulle olen rehellinen. Saat nähdä heikkoudet, saat jakaa suruni, mutta myös iloni. Kuule minä yritän. Yritän päivästä toiseen, ja mitä siitä saa? Paskaa niskaan, sitä siitä saa. Ponnisteluistani huolimatta, mikään ei muutu. Joten lopetan. Tyydyttäydyn tähän oloon, ja vihaa tätä. Vihaan, kun kukaan ei kuuntele, eikä kukaan ymmärrä. Luulin, että hän ymmärsi, mutta olin väärässä. Se miten hän minua kohteli, ja varmaan kohtelee yhä.. Ansaitsisin enemmän, ja se pitäisi sanoa hänelle, mutten pysty. Hänen pitäisi tietää miksi! Hän antaa aina vain liian vähän. Hän näkee vaivaa niiden eteen, jota rakastaa, ilmeisesti hän ei oikeastaan edes välitä minusta, kun ei voi sitä vaivaa nähdä vuokseni. Tämä ei ole totuus, kuten tiedät. Tämä on vain oma vuodatukseni, joka kirjoitetaan vinkkelistä, jossa olen yksin. Emme voi puhua, vaikka pitäisi. En halua vaivata häntä kaikella tällä, vai pitäisikö? Ajatuskin tukahduttaa. Hän viilsi syvältä, koska jouduin katsomaan peiliin. Koska hän rikkoi kuvitelmani itsestäni, mutta en enää häntä mollaan. Ei minun tarvitse tehdä sitä enää. Olen pettynyt häneen. Hän oli erityinen, fiksu ja nätti naisen alku, joka menee pää edelle ajattelematta, mutta olen vain pettynyt. Olen varmaa kirjoittanut hänestä monen monta sivua, ja samaa jatkuu. Sisältö vaihtelee tilanteen mukaan, ja hänen mukaan. Tuuliviiri, josta ei saa otetta.

Ohhoh. On tätä sisältöä taas tullut paljon samasta asiasta. Kaipa sitä voi jatkaa vielä muutaman rivin(tai sivun). Jatkaisinkin, mutta ei se ole sen arvoista. Kaikista lauseista, jota olen kirjoittanut, ei ole koskaan ole ollut mitään hyötyä. Rakas Päiväkirja anna minulle voimaa kohdata hänet, ja jatkaa eteenpäin kokemastani ”menetyksestä” huolimatta. Kukaan ei kuollut, mutta pahempaa onkin vain seurata vierestä, kun hän lipuu pois luotani.