He sanoivat, että olen hiljainen, erilainen ja sairas. He haukkuivat ja heittivät ruokaa päälleni. He nauroivat ja pilkkasivat, että minusta ei tule mitään, ikinä. Jätkät potkivat minua päähän, varastivat vaatteeni pukukopista, haukkuivat hintiksi, koska minulla ei ollut uutta tyttöä joka viikko kainalossani. Haluan silti kiittää teitä, opetitte arvostamaan oikeaa ystävyyttä, ja unohtamaan kusipäät.
Minua sattui, mutta jatkoi eteenpäin, ja jatkan yhä. Ja arvaatteko minne minä jatkan? Olympialaisiin ensi kesänä, hah!

Te kuolaavat idiootit istutte baarissa toisten kuolaavien idioottien kanssa, ja avaatte telviosion. Meidän maatamme edustaa laiha ja hiljainen poika, joka on pelkkää lihasta ja katse terästä. Te kannustatte minua, kunnes joku tunnistaa nimeni. Niin, sen pienen kalpean nörttipojan nimen. 

Ja sitten minä hymyilen teille. 

Ja teille näteille tytöiltä haluan kysyä, että kaduttaako? Kaduttaako, ettet suostunut lähtemään kanssani ulos? Minä en ollut "cool". Minä olin mukava, niin mukava, että olin ystäväsi, ja vain ystäväsi. Ellet tietenkin ollut niitä tyttöjä, jotka eivät voineet edes katsoa minua, kun en kuulunut ryhmäänne. Minä olin jo rikas, ehkä rikkaampi kun kaikki ne muut jätkät yhdistettynä, mutta minun ei tarvinnut leveillä rahalla. Se on pikkumaista, eikö? 

Nyt sinä valitsit miehen, joka harvoin on kotona tai selvinpäin. Tai sitten valitsit miehen, joka vei sänkyyn ja jätti sinut kantamaan lapsenne yksin. Ja kutsuit minua selkärangattomaksi? Mietitäänkö? Minä olen rikas, hyvässä kunnossa, raitis ja ehdottoman uskollinen. Kun minä rakastun, sinä olisit ainoa nainen maailmassa, voisimme mennä minne haluamme, voisin ostaa sinulle kaiken tai olla ostamatta.

Ja sitten minä hymyilen hänelle, ainoa tytölle, jota olen pitkään rakastanut, ja piilotan hänelle yllätyksen taskuuni, avaimen kotiini ja sydämeeni. Toivottavasti, hän ottaa sen, sillä seuraava yllätys on jotain pientä, hopeista ja ikuista